Siirry suoraan sisältöön

juuka

Suomalaisen kulttuurin tärkein rakennus

Pariisin maailmannäyttelyn paviljongissa vuonna 1900 käytettiin Nunnanlahden vuolukiveä. Suomalaisen kulttuurin merkittävin rakennus pystytettiin vain lyhyeksi ajaksi. Sen merkitys ja symboliarvo ovat säilyneet sitäkin arvokkaampina.

Minna Vartiainen veistää

Ilmoittaudu Juuan Kivenveistokilpailuun

Kivenveistokilpailujen ilmoittautuminen on avattu. Tutustu veistokilpailun esittelyvideoon, täytä lomake ja olet mukana kesän rennoimmassa taidekilpailussa mukavassa seurassa.

Iloinen kuva uutiseen, että vuoden 2023 festarit järkätään.

Vuonna 2023 veistetään Juuassa

Juuan Kivenveistofestivaali järjestetään 28.–30.7.2023 Kauko Kortelaisen veistospuistossa. Ensi vuoden tervetulleena teemana on ILO – JOY.

Kivenveistotapahtumassa viihdyttiin

Juuan Kivenveisto 2022 kiinnosti mukavasti kaikenikäisiä kävijöitä. Kivenveistokisojen ja koko tapahtuman onnistumisessa kaikkein suurin valtti oli talkooväki. Yli 70 vapaaehtoista antoi oman korvaamattoman työpanoksensa.

Veistäjät rakkauden parissa

On kilpailujen toinen päivä. Mammutti-vuolukiviaihiot muotoutuvat lastu lastulta 15 eri tulkinnaksi kivenveistokilpailun teemasta. ”Sitähän se kaikki on”, lauloi Dave Lindholmkin aikoinaan. Rakkautta vaan.

Mies veistää

Kivenveiston SM- ja KV-kilpailujen ilmoittautuminen jatkuu 15.6. saakka

Me kivenveistokilpailun järjestäjät elämme jännittäviä aikoja! Koneveistoon on ilmoittautunut kahdeksan veistäjää, eli vielä löytyy veistopaikat kahdelle nopeimmalle. Käsinveistossa on tarjolla useampiakin paikkoja: vasta kolme taitajaa on ilmoittanut itsensä perinteisin menetelmin veistäväksi. Myös kansainvälistä edustusta kaivataan kovasti. Päätimmekin pidentää ilmoittautumisaikaa 15.6. saakka, jotta kilpailumme tavoittaisi kivenveiston harrastajat, taitajat ja materiaalin suhteen kokeilunhaluiset veistäjät. Omat headhunterimme kartoittavat… Lue lisää »Kivenveiston SM- ja KV-kilpailujen ilmoittautuminen jatkuu 15.6. saakka

Elokuussa rakkaus veistetään esiin vuolukiivestä

Miltä rakkaus näyttää?

Saamme jännittävään kysymykseen vastauksia Kivenveiston SM-kisoissa ja KV-kilpailussa elokuun ekana viikonloppuna. Entä mikä on ilmoittautumistilanne? Lue ja tarkista!

Kaiken takana on Ellit

Juuan Kivenveisto 2022 -tapahtuman järjestäjänä toimii Ellin Taitajat ry. Pienestä paikallisesta kulttuuriyhdistyksestä on vajaan vuosikymmenen aikana kehittynyt taitava ja toimiva tapahtumatuottaja. Ellin Taitajat ry vastaa tänä vuonna toisen kerran Juuan Kivenveisto 2022 -tapahtumasta, kivenveistokilpailusta ja kilpailijoiden hyvinvoinnista yli 60 talkoolaisen voimin. Aika hieno saavutus, eikös? Mutta ei siinä vielä kaikki.