Siirry suoraan sisältöön

Veistäjät 2023

Käsinveiston SM-kilpailun osallistujat

Vartiainen puolilähis

Vartiainen Minna

Joensuulainen artesaani Minna Vartiainen toteaa, että taide on ollut aina vahvasti läsnä hänen tekemisissään. Opintojen kautta hän on löytänyt taiteen oheen muotoilun ja paljon uusia ilmaisutapoja.
”Olen aina ollut innokas kehittymään monipuolisesti erilaisilla tekniikoilla ja materiaaleilla. Materiaaleista kivi on erityisesti kiehtonut minua kauneudellaan ja työstettävyyden mukavuudella. Vahvuuteni on muotojen hahmottaminen ja veistoksen suunnittelu. Luonnostelen paljon eri menetelmin, miltä teos tulisi näyttämään. Mietin paljon valojen ja varjojen vaikutusta veistokseen.  Pyrin luomaan aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Suunnitellessa mietin paljon työskentelyn vaiheita niin, että veistäminen sujuisi ongelmitta. Jokainen kivi on yksilöllinen. Toteutuksessa jätän varaa soveltaa muotoja niin, että ne parhaiten tukevat kiven ominaisuuksia. Olen pyrkinyt tuomaan abstraktia tyyliä osaksi teoksiani. Sopivasti haasteita tuovana pidän, että katsojalle jää teoksessa tulkinnan varaa. Inspiraatio tulee usein luonnon yksityiskohdista. Orgaanisen muotojen ymmärtäminen ja niistä muodon soveltaminen niistä on prosessina mielenkiintoinen. Luonto yllättää aina esteettisyydellään ja monipuolisuudellaan.”

Instagram: handmadeby_minna

Walldén veistää jäätä

Walldén Marika

Varkautelainen Marika Walldén luonnehtii olevansa elämystaiteilija, jolle kulttuuri on elämäntapa ja kierrätys lähellä sydäntä. Hän on tehnyt tilapäistaidetta luonnonmateriaaleista vuodesta 1987 asti. Juuassa Walldén on osallistunut tätä ennen niin lumen, jään kuin hiekankin veistokilpailuihin. ”Veistäjänä vahvuuteni on monipuolisuus ja eri materiaalien käyttö. Kiveä olen veistänyt muutaman kerran ja viime vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa sm kivenveisto kilpailuun. Vahvuuksiani ovat myös kolmiulotteinen hahmottamiskyky, muutoksiin sopeutuminen. Haasteena koen oikeiden työvälineiden valinnan ja pölyltä suojautumisen. Olen pitkän linjan elämystaiteilija ja veistänyt jo monta kymmentä vuotta luonnonmateriaaleja. Ideani tulevat valtaosin luonnosta. Tykkään myös tehdä taidetta pilke silmäkulmassa, yleensä teoksissani on huumoria. Naivismi ja surrealismi ovat lemppareitani.”

Instagram: @artmarika

FB: Artmarika

nettisivut: artmarika.com

Koivisto Timo

Mikä saa sinut iloiseksi? ”Ystävät ja hyvä musiikki sekä taitavasti tehdyt veistokset.”

Minkä seikkojen koet olevan vahvuuksiasi kivenveistäjänä? ”Eipä ihmeemmin mikään. Koskaan en ole kiveä veistänyt. Mutta muita materiaaleja kyllä; Jää-, lumi- ja hiekkaveistoksia olen tehnyt. Eiköhän se kivikin taivu, kunhan materiaali tulee tutuksi… näin toivon.”

Minkä seikkojen koet olevan haastavia vuolukiven veistämisessä? ”Varmaankin materiaalin kovuus vert. totuttuihin matskuihin.”

Millainen veistäjä- / taiteilija- /muotoilijapersoona olet? ”Pyrin ilmentämään huumoria veistoksissani kuten myös muissakin elämän osa-alueissa.”

Mistä saat eniten inspiraatiota veistoksiisi? ”Musiikki on vahva vaikutin, toki myös muut / muiden tekemät veistokset sekä veistokset eri materiaaleista, niistä jotkut yksityiskohdat ja tekniikat saattaa jäädä alitajuntaan joita sitten itse ottaa käyttöön jossain muussa tilanteessa ja materiaaleissa.”

Instagram: Instant_artmakers

Nykänen puolilähis

Nykänen Jukka

Jukka Nykänen on 55 vuotias, 3 lapsen isä, joka vapaa- ajallaan sotkeutuu milloin minkäkin taiteellisen harrastuksen pariin. ”Lumi, jää, metalli veistomateriaalina kokeilun tasolla, kun taas kiveä olen väistänyt ihan työnkin puolesta. Lisäksi olen harrastanut maalausta, näytellyt parissa lyhytelokuvassa, ja nyt olisi tarkoitus selviytyä kesäteatterissakin. Kaksi kertaa kivenveistokisoissa olleena en vain voinut jättää väliin, vaikka välillä tuntuu ettei tunnit vuorokaudessa riitä. Tällä kertaa aioin palata käsinveistosarjaan, jos voisi ottaa löysin rantein, ja nauttia tunnelmasta.

Suojalasit päässä KVSM 2021

Huhtala Mikko

Mikko Huhtala toimii Juuassa kirkkoherran virassa. Hänen veistoksiaan inspiroi ihmisten ja luomakunnan kohtaaminen. ”Olen innostunut osallistumaan tähän yhteisölliseen tapahtumaan kahdesta syystä: pidän kiven muotoilusta ja kaikenlaisesta ihmisten kohtaamisesta. Minulle tärkeintä ei ole kilpailu, vaan osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemus. Vahvuuteni veistäjänä? Mahdollisuudet ovat avoinna moneen suuntaan. Jos kivi ei taivu, minä taivun.”

FB ja YouTube: Mikko Huhtala

Instagram ja Twitter: mikkohuh

Katja Salo

Mikä saa sinut iloiseksi? -”Minut saa iloiseksi muun muassa mukava tekeminen yhdessä tai yksin, ystävälliset sanat ja teot, hyvä terveys, kukkaset ja kiireettömät aamut.”

Minkä seikkojen koet olevan vahvuuksiasi kivenveistäjänä? -”Vahvuuksiani kivenveistäjänä ovat useimmiten kärsivällisyys ja pitkäjänteisyyskin sekä luovuus.”

Minkä seikkojen koet olevan haastavia vuolukiven veistämisessä? -”Haastavinta vuolukiven veistossa on kiven kovuuden vaihtelut.”

Millainen veistäjä- / taiteilija- /muotoilijapersoona olet? -”Olen suhteellisen puhelias, melko impulsiivinen ja pohdiskelevakin toisinaan.” Mistä saat eniten inspiraatiota veistoksiisi? -”Eniten inspiraatiota saan luonnosta.”

Korte Mikko

”Joensuulainen käsityöläinen, veistotyylinä koen omakseni minimalistisen toteutuksen. Voimaannuttavia tekijöitä luonto, hiljaisuus, ystävät, musiikki.

Koneveiston SM-kilpailun osallistujat

Kylmä Marika

Pirteä Marika Kylmä tulee kilpailuun Joensuusta.

” Olen iloinen taiteilijasielu ja tuore käsityöartesaani.”

Martikainen Lasse

Kolilainen Lasse Martikainen on itseoppinut kuvanveistäjä ja puutarhuri. Kaksi ammattia yhdistyy hänen Veistospuistossaan, joka toimii Martikaisen teosten pysyvänä näyttelynä. ”Kuvanveistossa käytän monenlaisia materiaaleja. Osallistuin myös viime vuoden kivenveistokisaan voitokkaasti. Vahvuuksiani kivenveistossa ovat hyvä mielikuvitus ja kolmiulotteinen hahmotuskyky sekä kyky havainnoida olennaisia puutteita keskeneräisistä töistä. Eniten inspiraatiota saan fantasiakulttuurista ja luonnosta. Vuolukiven työstössä kilpailumielessä haasteellisinta on rajoitettu aika.”

Instagram ja FB: kolinveistospuisto
nettisivut:
 kolinpuutarha.fi

Nevalainen Timo

Pyhäjärveläinen Timo Nevalainen on jo vuosia työstänyt puuta moottorisahalla.

”Olen harrastanut puunveistoa pitkään, yli 30 vuotta. Puunveistosta on tullut myös kilpailumenestystä, mm. suomenmestaruus. Nyt olen kiinnostunut myös kivenveistosta ja olen osallistunut myös kivenveiston SM- kilpailuun kaksi kertaa.”

Ojala Jouko

Kilpailijamme Jouko Ojala tulee Joensuusta.

”Vahvuuteni on kiven tuntemus. Olen paljon tekemisissä luonnonkiven kanssa. Yleensä tosin kovien kivien, selvästi harvemmin vuolukiven parissa. Taltta ja vasara ovat minulle tuttuja arkisia välineitä.

Vuolukiven vaikeus on ilman muuta sen heikko kestävyys. Ohuita muotoja ei oikein tohdi käyttää ja naarmuja syntyy helposti.  Vuolukiven vaikeuksiin kuuluu myös yksityiskohtien saaminen esiin kokonaisuudesta. Kontrasteja on vaikea synnyttää.

Veistäjänä olen kovin käytännöllinen ja asiallinen. Joudun hieman kamppailemaan aiheen parissa, jotta saan idean lentoon, eli jalat irti maasta. Liiallinen pikkutarkkuus ja asialinja ei ole se mitä vuolukiviveistoksessa tarvitaan.

Kaipaan saada elämään ja taiteeseen tarinaa, eli tapahtumia ja historian kulkua.”

Tanninen Markus

Enolainen Markus Tanninen kuvaa itseään intuitiiviseksi veistäjäksi.

”Suunnittelen yksityiskohtia useimmiten vasta matkan varrella, kun teos on aloitettu jo. Työurani alkoi teknisiltä aloilta, kunnes 2011 löysin kivet, jotka pian lähtivätkin vyörymään kohti taiteellisempaa suuntaa. Matkan varrelle sattui kivimiehen ammattitutkinto, käsityömuotoilijan perustutkinto sekä nyt meneillään
oleva käsityöntekijän ammattitutkinto.”

nettisivut: www.kivihiisi.fi

Kansainvälisen kilpailun osallistujat

Kozlova Mariia

Venäjältä kotoisin oleva Mariia Kozlova osallistuu kansainväliseen kilpailuun koneveistäjänä. Hän asuu Joensuussa ja osallistuu kivenveistokilpailuun Juuassa ensimmäistä kertaa.

”Vahvuuteni kivenveistäjänä on nopeus. Teen veistokseni hyvin nopeasti ja samalla ne ovat melko yksityiskohtaisia. Olen perfektionisti.

Vuolukivi on mielestäni loistava materiaali veistosten tekemiseen, ja sitä on helppo muokata. En näe mitään vaikeuksia työskennellessäni sen kanssa, vaan saan siitä nautintoa.”

Bahlo Carmen

Saksalainen Carmen Bahlo on asunut Juuassa muutaman kuukauden. Hän osallistuu kilpailuun käsinveistäjänä. Jo lapsena hän rakasti piirtämistä, maalaamista ja käsitöitä. Hänellä on kädentaidot ja hän on luova. Carmen piirtää mieluummin lyijykynällä, hiilellä tai pastellilla ja maalaa akvarelleilla. Mutta hän haluaa myös kokeilla erilaisia ​​askartelutekniikoita. Kaksi vuotta sitten hän alkoi huovuttaa villaveistoksia pienistä jäniksistä suuriin hirvenpäihin. Inspiraatiota hän saa enimmäkseen luonnosta tai arjesta. Carmen osallistui viime vuonna ensimmäistä kertaa Juuan vuolukivimestaruuskilpailuihin. Hän kertoo: ”Vuolukiven veistäminen oli minulle täysin uutta. Prosessi ideasta valmiin veistoksen toteutukseen oli erittäin jännittävä ja nautin siitä todella. Myös Juuan kilpailun tunnelma oli erittäin miellyttävä. Tämän vuoden ilon teema jättää paljon tulkinnanvaraa. Mutta se tekee päätöksenteosta minulle henkilökohtaisesti hieman vaikeamman. Minulla on monia ideoita. Mutta viime vuoden osallistumisestani lähtien tiedän, että en voi tehdä kaikkea lyhyessä kilpailuajassa.“

Lisäksi kaikki SM-kilpailuun ilmoittautuneet osallistuvat myös kansainväliseen kilpailuun.

Tuomarit 2023

Outi Särkikoski, kuvataiteilija

Takana Outilla on pitkä keramiikkaura ja opetustyötä ammattikorkeasta kansalaisopistoon. SM-jäänveistokisan tuomarointia Tämän hetken ajankohtaista on osallistuminen Mitä biennaaliin Joensuun taidemuseossa.  

Raimo Moilanen, koulutuspäällikkö Karelia AMK

koulutuspäällikkö Karelia AMK

  • Taiteen maisteri, Aalto-yliopisto/Taideteollinen korkeakoulu (sisustusarkkitehti, muotoilija)
  • Julkisten arkkitehtuurikohteiden suunnittelu eri toimistoissa Helsingissä; oma
    suunnittelutoimisto Kajaani, Joensuu
  • Kuvataiteen, muotoilun, designen, matkailun, ja median koulutukset/Joensuu
  • Artesaani/artenomikoulutukset/Kajaani
  • Kaupunkitaideprojektien koordinointi ja tuomarointi Joensuun kävelykeskustaan yhdessä
    Joensuun kaupungin, Sanomalehti Karjalaisen ja ammattikorkeakoulun kanssa usean vuoden
    ajan (mm. Kosiosusi)
  • Joensuun seurakuntayhtymän taidetyöryhmä 2004 alkaen (asiantuntijajäsen),
    taideteoskilpailut, teosvalinnat seurakuntayhtymän eri kohteisiin, taideteosten

luettelointi/konservointi

  • Taideteoskilpailun järjestäminen ja tuomarointi Joensuun kaupungin Vilnan kaupungille
    lahjoittamasta teoksesta (valittu teos Karjalan kultakägönen)
  • Petroskoin kaupungin lumi- ja jääveistoskilpailun tuomarointi yhdessä Petroskoin
    taiteilijayhdistyksen kanssa

Piia Nurmela, markkinointiassistentti Tulikivi Oyj

Piia opiskelee työn ohessa muotoilua. Kolmas monimuoto-opinto vuosi käynnistyy syksyllä Savonia AMK:ssa. Piia tykkää itse piirrellä ja maalailla, sen hän kokee vahvemmaksi puolekseen. Vuolukiven kanssa hän on tehnyt työtä kohta 20 vuotta Tulikivellä. Vaikkei hän ole vuolukiveen juurikaan koskenut, tietää hän miten se toimii ja millaista se on.