Kivenveistokisan ilmoittautumisaika jatkuu

Juuassa Suomen ensimmäinen kivenveistokilpailu ja -tapahtuma

Juttu julkaistu alun perin Vaarojen Sanomissa 20.5.2021. Tekstiin muutettu jatkettu ilmoittautumispäivä 14.6!

Kivenveiston SM-kisat. Muun muassa juukalainen Heli Salo on mukana heinäkuussa Juuan keskuspuistossa järjestettävissä kivenveiston SM-kisoissa.

Juuassa heinäkuun alussa järjestettävään kivenveiston SM-kilpailuun on ilmoittautunut jo lupaava joukko kone- ja käsinveistäjiä, mutta mukaan molempiin sarjoihin mahtuu vielä. Ilmoittautumisaikaa onkin jatkettu 14.6. saakka. Vuoden 2021 kilpailu on taidekilpailu, ja teemana on Villi Luonto – Wild Nature – Karelian Impressions Visualised In Stone eli pohjoiskarjalainen luonto ilmaistuna kivessä, vaaramaisemineen, metsineen, erämaineen, järvineen, eläimineen ja elämyksineen. Aihe innostaa nostamaan esiin vastuullisen luonnonkäytön ja haasteet sen monimuotoisuuden ja luonnonkauneuden säilyttämiseen. SM-kisa käydään Keskuspuistossa 2.- 4.7.

Koneveistokilpailuun on tähän mennessä ilmoittautunut kuusi veistäjää. Sarjaan otetaan kymmenen kilpailijaa. Käsinveistosarjassa ilmoittautuneita on kolme. Sarjaan otetaan samoin kymmenen kilpailijaa. Uutta säännöissä on se, että myös käsinveistokilpailussa saa halutessaan käyttää joko paineilma- tai sähkökäyttöisiä koneita veistoksen karkean aloitusmuodon työstämiseen. Muutoin veisto tapahtuu sarjan nimen mukaisesti käsityökaluilla. Kilpailun tuomareina toimivat Anita Eronen, Pentti Kallinen, Hannu Lehtoranta ja kaksi vielä nimeämätöntä tuomaria. Tapahtuman suojelija on maakuntajohtaja Markus Hirvonen.

Runsaasti oheisohjelmaa

Juuan veistotapahtumassa on itse kilpailun lisäksi runsaasti oheisohjelmaa. Ennakkotapahtumana torstaina 1.7. Pohjois-Karjalan Martat järjestää podcastin, jossa aiheena on Pielisen villikala. Perjantaina 2.7. kuullaan ”Tuhat tarinaa kivestä”, kun Pohjois-Karjalan museon arkeologi Ville Hakamäki kertoo kiventyöstön historiasta. Esillä on myös vuolukivituotteita ja -esitteitä. Lauantaina 3.7. ”Puhutaan Pielisen villikalasta”, kun Pohjois- Karjalan Martat antaa vinkkejä kalaisan Pielisen villikalaresepteistä. Lauantaina 3.7 juukalaissyntyinen tutkija Salme Kotivuori (o.s. Pöyhönen) pitää esitelmän ”Vuolukivestä ja asian vierestä”. Sunnuntaina 4.7. tuloksia odotellessa luvassa on musiikkia ja huumoria, muun muassa taiteilija Tuija Piepposen ”hulvatonta meininkiä”.

Tapahtuma elävänä ja verkossa

Koronarajoitukset uhkaavat edelleen yleisötapahtumien järjestämistä, mutta niihinkin järjestäjät ovat varautuneet. Tapahtuma järjestetään ulkona hybriditapahtumana, joka striimataan verkkoon YouTube-kanavan kautta. Teatteri Traktorin striimaukset varmistavat sen, että tapahtuma on kaikkien ulottuvilla. Juuan tapahtuma liittyy Pohjois-Karjalan maakunnan 300- vuotisjuhlaan, ja se tekee yhteistyötä Ilomantsin Karhufestivaalin kanssa ja on osa maakunnan Veistäen- tapahtumasarjaa. Tapahtuman pääjärjestäjinä ovat Ellin Taitajat ry, Maaseudun Sivistysliitto ja Juuan kunta. Yritysyhteistyössä on mukana Tulikivi Oyj sekä laaja joukko yhteisöjä, yrityksiä ja talkooväkeä.