Ensi kesänä kivestä veistetään esiin rakkaus. Ensikertalaiset, harrastajat, taitajat, nyt ilmoittautumaan! Olette sydämellisesti tervetulleita kisaamaan kivenveistosta ja viihtymään elokuisessa Juuassa.
Juuan Kivenveisto 2022 -tapahtumassa 5.–7.8.2022 kilpaillaan Suomen mestaruudesta toisen kerran. Kansainvälinen mestaruus on tarjolla aivan ensimmäistä kertaa. Tämän vuoden kivenveistokilpailun monimuotoiseksi teemaksi on valittu RAKKAUS, tuo tunteista suurin.
Kivenveistokilpailuihin ilmoittautuminen alkoi huhtikuun alussa ja jatkuu 31.5.2022 saakka. Kilpailuun ilmoittaudutaan SÄHKÖISELLÄ LOMAKKEELLA. Kannattaa tutustua ensin ilmoittautumis- ja kilpailuinfoon. Muista perehtyä myös kilpailun sääntöihin.
Kilpailu on taidekilpailu ja kilpailussa on vain yksi sarja, soolosarja. Suomalaiset veistäjät kilpailevat Suomen mestaruudesta ja samanaikaisesti he voivat kilpailla veistoksellaan kansainvälisestä mestaruudesta. Ulkomaalaiset veistäjät voivat osallistua joko käsin- tai koneveistokilpailuun kilpailemaan kansainvälisestä mestaruudesta. Mukaan mahtuu yhteensä 10 osallistujaa käsinveisto- ja 10 osallistujaa koneveistokilpailuun.
Tapahtuman järjestäjä, juukalainen Ellin Taitajat ry, vastaa kilpailusta ja kilpailijoiden hyvinvoinnista yli 60 talkoolaisen voimin. Yhdistykselle on karttunut kosolti arvokasta kokemusta luonnonmateriaalien veistokilpailujen tapahtumatuotannosta – aiemmin Ellin Taitajat ry on järjestänyt Juuassa sekä Jäänveiston, Lumenveiston, Hiekanveiston että Kivenveiston SM-kilpailut.
Kivenveistokilpailu osoittautui viime kesänä heti ensi järjestämältä erinomaiseksi tapahtumaformaatiksi juuri kesäiseen Juukaan. Veistomateriaalina toimii Mammutti-vuolukivi. Pohjois-Karjalassa Pielisen länsirantamilla sijaitseva Juuka tunnetaan maamme laajimmista vuolukiviesiintymistä, joita on hyödynnetty yli sadan vuoden ajan. Kivenveistokilpailujen Mammutti-vuolukiviaihiot edustavat luonnollisesti paikallista lähituotantoa – ne lahjoittaa juukalainen NunnaUuni Oy, joka sijaitsee Nunnanlahden kylässä kymmenen kilometrin päässä kisapaikalta etelään.